Pohjois-Koreaa on pidetty maailman suljetuimpana maana, josta on vaikea saada mitään tietoja. Toukokuussa vuonna 2007 Koreoiden rajan ylittivät 56 vuoteen ensimmäiset koejunat, jotka muuttavat tätä kuvaa. Pohjois-Korea nousee vähitellen maata raskaasti koetelleesta 1990-luvun kurimuksesta.
Pohjois-Koreaa 1990-luvulla koetelleet talousvaikeudet suoranaisine nälänhätineen pohjautuivat pitkälti kylmän sodan päättymisen ja Neuvostoliiton hajoamisen aiheuttamaan tilanteeseen.
Pohjois-Korean perinteiset tukijat, Venäjä Neuvostoliiton seuraajavaltiona ja Kiina solmivat tuolloin diplomaatti- ja taloussuhteet voimakkaassa talouskasvussa olleeseen Etelä-Koreaan, ja samaan aikaan näiden maiden tuki Pohjois- Korealle tosiasiallisesti lakkasi.
Pohjois-Korea on perusteiltaan teollisuusmaa, jossa on myös valtaosa Korean niemimaan runsaista luonnonvaroista.
Kansainvälisten arvioiden ja paikan päällä tehtyjen havaintojen pohjalta on pääteltävissä, että Pohjois-Korean talouden pahimmat vaikeudet on voitettu, ja kehitys on kääntynyt varovaisesti parempaan suuntaan.
Aliravitsemus on edelleen keskeinen ongelma: Arvioiden mukaan noin 40 prosenttia väestöstä kärsii edelleen aliravitsemuksesta, vaikka mitään nälänhätää ei enää esiinnykään. Maa on riippuvainen ulkomailta, ensi kädessä Etelä-Koreasta saatavasta ravinnosta.
68 miljardin dollarin (Global Insight – arvio) välillä. Asukaskohtainen kansantulo on arvioiden mukaan keskimäärin 2 250 dollaria, joka vastaa muutamien köyhien Afrikan ja Aasian maiden tasoa.
Maailmanpankin tietojen perusteella Etelä-Koreassa vastaava luku on 21 800 dollaria, Kiinassa 6 500 dollaria ja maailman toiseksi suurimmassa taloudessa Japanissa 30 800 dollaria.
Notkahdus naapurimaihin verrattuna on ollut melkoinen, sillä vielä 1970- luvulla Pohjois-Korean elintaso oli korkeampi kuin Kiinassa ja Etelä-Koreassa. Tämä selittää osaltaan esimerkiksi Suomen silloiset investoinnit Pohjois-Korean paperiteollisuuteen.
Pohjois-Korean syvä lama taittui vuonna 1999, jolloin talous kääntyi lievään kasvuun. Viime vuosina maan talous on kasvanut arviolta noin 1– 2 prosentin vuosivauhtia. Merkittävää on myös maataloustuotannon asteittainen elpyminen.
Nykyään Pohjois-Koreaan on perinteisen raskaan teollisuuden lisäksi syntynyt myös melko korkean tason lääketeollisuutta, software- ja animaatioelokuvien tuotantoa sekä laivanrakennusteollisuutta alihankintoineen.
Sotilasbudjetti nielee kuitenkin huomattavan osan Pohjois-Korean kasantuotteesta. Runsaan miljoonan miehen armeija käyttää vuosittain arviolta 1,9 miljardia dollaria.
Pohjois-Korea on ilmoittanut käyttävänsä puolustusmenoihinsa lähes 16 prosenttia vuosibudjetistaan. Etelä-Korea arvioi kuitenkin osuuden olevan 27 prosentin luokkaa.
Pitkän japanilaismiehityksen jäljiltä teollisuuden painopisteet olivat kaivostoiminnassa ja rakentamisessa.
Sotilaallisen sektorin ensisijaisuus on rapistanut teollisuuden toiminnan, jota yritetään nyt elvyttää ulkomaisen, etenkin eteläkorealaisen yhteistyön turvin.
Maassa on vajaakäyttöisten kaivosten ohella monia toimimattomia vesivoimalaitoksia. Heinäkuussa 2002 toteutettiin varovaisia talousuudistuksia muun muassa maataloustuotteiden myynnin osalta.
Pienimuotoista kaupankäyntiä näkyy esimerkiksi Pjongjangin katujen varsilla olevissa kioskeissa ja muutamalla ruokatorilla.
Koillis-Aasian integraatio oli vahvasti tapetilla Koreoiden huippukokouksessa Pjongjangissa viime vuoden lokakuussa.
Koreoiden, Kiinan, Japanin ja Venäjän yhteistyön esteenä ovat tähän asti olleet maiden poliittiset jännitteet ja ratkaisemattomat kiistat, joista suurimpana Korean kahtiajako. Järjestelmällisen yhteistyön kehittämisen esteenä on ollut myös Koillis-Aasian monenkeskisten neuvottelumekanismien puute.
Kiina johtaa Pohjois-Korean ydinaseohjelmaa käsitteleviä niin sanottuja kuusikantaneuvotteluita, joihin osallistuvat lisäksi Yhdysvallat, Etelä- ja Pohjois- Korea, Japani ja Venäjä.
Pjongjangin huippukokouksessa Etelä- Korean presidentti Roh Moo-hyun korosti molempien Koreoiden voivan vaikuttaa siihen, että niillä tulisi olemaan keskeinen rooli kehitettäessä Koillis-Aasian yhteistyötä. Merkit näyttävät lupaavilta.
Keskeisenä Koreoiden välisten suhteiden indikaattorina voidaan pitää Etelä- ja Pohjois- Korean välisen kaupan kasvua. Viime vuonna maiden välisen kaupan arvo kohosi vajaaseen 1,8 miljardiin dollariin. Kasvua edellisvuodesta oli 33 prosenttia. Vielä vuonna 1999 kaupan arvo oli 300 miljoonaa dollaria.
Koreoiden talousyhteistyön symboliksi on noussut Pohjois-Korean puolella rajan tuntumassa sijaitseva Kaesongin teollisuusalue.
Koillis-Aasian integraatio etenee Koreoiden suhteiden lämpeneminen edesauttaa niemimaan rauhanomaista kehitystä.
Samalla se luo edellytyksiä laaja-alaiseen taloudelliseen yhteistyöhön Koillis-Aasian alueella. Säännöllinen rahtijunaliikenne Koreoiden välillä alkoi joulukuussa 2007. suuspuisto.
Viime vuonna tässä yhteiskorealaisessa
teollisuuspuistossa toimivien eteläkorealaisten yritysten määrä kolminkertaistui 65 yritykseen ja pohjoiskorealaisen, lähinnä naistyövoiman, määrä kaksinkertaistui runsaaseen 22 000 työntekijään. Yrityksissä työskentelee lisäksi tuhatkunta eteläkorealaista, jotka ylittävät maiden välisen rajan päivittäin.
Kaesongin kokonaisliikevaihto kasvoi viime vuonna peräti 150 prosenttia, 74 miljoonasta dollarista 185 miljoonaan dollariin.
Kaesongin teollisuusalueen odotetaan kehittyvän vuoteen 2012 mennessä yli 2 000 eteläkorealaisen yrityksen kokonaisuudeksi, joka työllistäisi jopa 500 000 pohjoiskorealaista.
Tärkeä etappi Koreoiden suhteiden rauhanomaisessa kehityksessä oli viime vuoden joulukuussa alkanut säännöllinen päivittäinen rahtijunaliikenne. Vahvasti vartioidun demilitarisoidun vyöhykkeen poikki kulkevan Munsan–Panmunreitin pituus on 16,5 kilometriä.
Arkipäivisin ajettavalla reitillä kuljetetaan raakaaineita Kaesongin teollisuusalueelle ja jalostettuja tuotteita Etelä-Korean markkinoille. Rautatieyhteyden avaamisella on suuri merkitys Koreoiden välisille taloussuhteille.
Sen seurauksena myös kuljetuskustannukset merkittävästi alenevat tulevaisuudessa. Nykyisellään Koreoiden välinen rahtiliikenne tapahtuu pääasiallisesti meriteitse, tosin ensimmäinen pohjoiskorealainen rahtilaiva vieraili Etelä-Koreassa ensi kerran 56 vuoteen vasta viime vuonna.
Yhden TEUn kontin kuljetus Etelä- Korean Incheonin satamasta meriteitse Pohjois-Korean Nampon satamaan maksaa 720 dollaria ja kestää 7–10 päivää. Saman kontin kuljetus käyttöön tulevaa Gyeongui-rautatieyhteyttä käyttäen maksaisi arviolta 132 dollaria ja kestäisi 1–2 päivää.
Koreoiden välinen junaliikenne luo jatkossa uusia mahdollisuuksia myös kansainväliselle rahtiliikenteelle Korean niemimaalta aina Euroopan Atlantin rannikolle saakka.
Gyeongui-rautatielinjan kehittäminen edelleen Kaesongista Pjongjangiin avaa konkreettiset mahdollisuudet Etelä- ja Pohjois-Korean yhdistämiseen lähivuosina Euraasian rautatieverkostoon Kiinan ja Venäjän kautta.
Pjongjangin ja Pekingin välillä toimii säännöllinen junaliikenne ja koko linjan yhdistäminen Kiinan rataverkostoon tulee maksamaan arviolta 100–150 miljoonaa dollaria.
Sen sijaan vastaavan yhteyden kunnostaminen Pohjois-Korean kautta Venäjälle Siperian rautatien verkkoon vaatii arviolta miljardiluokan panostuksia. Pohjois-Korean rataverkoston kunnostusta varten on suunnitteilla kansainvälinen konsortio, josta myös japanilaiset ovat kiinnostuneita. Etelä-Korea pyrkii kehittämään Korean niemimaasta Koillis-Aasian tärkeimmän logistiikkakeskuksen.
Gyeonguin linjan kunnostamista vauhdittanee myös Pjongjangin huippukokouksen päätös lähettää yhteiskorealainen kannustusryhmä junalla Soulista Pjongjangin kautta Pekingin olympiakisoihin ensi elokuussa.
Päätöksen toteutumisella tulee olemaan valtava maailmanlaajuinen symboliarvo. Rautatieyhteydet tuovat niihin sijoitettavien investointien vastapainoksi merkittäviä tuloja niin Etelä- kuin Pohjois- Korealle.
Etelä-Korean hallitus arvioi, että Koreoiden rautatieyhteydet Kiinan ja Venäjän kautta Eurooppaan kulkevaan rautatiekäytävään toisivat alkuvaiheessa Etelä-Korealle 100 miljoonan dollarin ja Pohjois-Korealle vastaavasti 150 miljoonan dollarin vuotuiset tulot pelkästään rahtimaksuina.
Kansainvälinen rautatieunioni UIC tukee osaltaan Koreoiden rautatieyhteyksien kehittämistä Eurooppaan osana Aasian ja Euroopan välistä Trans Asian Railway Network -ohjelmaa.
Koreoiden lokakuisen huippukokouksen konkreettisia tuloksia on myös suunnitelma perustaa yhteistalousalue Pohjois-Korean
Haeju’n satamakaupungin yhteyteen. Haeju on Pohjois-Korean tärkeimpiä satamia maan länsirannikolla, noin 75 kilometriä
Kaesongista pohjoiseen. Haeju’un muodostuisi Kaesongin jälkeen toinen yhteiskorealainen talousalue. Haeju projektilla on myös poliittisia seurauksia.
Hanke liittyy pyrkimykseen perustaa ”rauhan ja yhteistyön vyöhyke” läntiselle merialueelle, jota koskevat erimielisyydet Koreoiden välillä ovat johtaneet kuolonuhreja vaatineisiin välikohtauksiin vuosina 1999 ja 2000.
Haeju-projektiin sisältyy suunnitelma rajan tuntumaan perustettavasta yhteisestä kalastusalueesta sekä yhteisestä laivatelakasta Haeju’un.
Koreoiden välisissä suhteissa saavutetut myönteiset tulokset ovat jatkumoa vuoden 2000 Koreoiden ensimmäisen huippukokouksen jälkeiselle liennytyskehitykselle.
Pekingissä 19. syyskuuta 2005 allekirjoitettu sopimus Pohjois-Korean ydinaseongelman kokonaisvaltaisesta ratkaisusta on – ajoittaisista takaiskuista huolimatta – osoittautunut perusteiltaan kestäväksi.
Samalla kun ydinkoe johti sinänsä melko tehottomiksi jääneisiin kansainvälisiin pakotteisiin Pohjois-Koreaa vastaan, Yhdysvallat teki politiikassaan merkittävän päätöksen ratkaista ydinkiista diplomaattisin keinoin.
Helmikuussa 2007 allekirjoitetussa sopimuksessa määriteltiin laaja-alainen toimintaohjelma Korean niemimaan saattamiseksi ydinaseettomaksi ja rauhanomaiseksi.
Ohjelmaa toteuttamaan perustettiin useita työryhmiä, joissa voidaan nähdä alkio laajemmalle Koillis- Aasian monenkeskiselle yhteistyöprosessille Euroopan ETYKin tapaan. Ohjelma sisältää myös keskusteluja erilaisista taloudellisen yhteistyön muodoista.
Viime vuonna Etelä-Korea ja Yhdysvallat vahvistivat Sydneyssä yhteisen pyrkimyksensä saattaa vuosina 1950–53 käyty Korean sota virallisesti päätökseen rauhansopimuksella, kunhan Pohjois- Korean ydinaseongelma on ensin lopullisesti ratkaistu.
Luottamuksen lisääminen ja sotilaallisen jännityksen vähentäminen Koreoiden välillä on päätavoite oletettavasti myös helmikuussa virkaan astuneen Etelä- Korean uuden presidentin Lee Myungbak’in toimikaudella.
Lee on luvannut jatkaa meneillään olevaa liennytysprosessia Pohjois-Korean kanssa ja asettanut yhteistyölle, etenkin maan ydinohjelmien alasajolle, edeltäjiään tiukempia ennakkoehtoja.
Tuleva presidentti on luvannut tukea Pohjois-Korean taloudellista kasvua siten, että maan kansantulo henkeä kohti nousisi kymmenessä vuodessa 3 000 dollariin nykyisestä arviolta alle 1 000 dollarista.
Koreoiden liennytyskehitys perustuu
turvallisuuden ja yhteistyön keskinäiseen lisäämiseen. Tätä kautta luodaan edellytykset laajemman rauhanjärjestelmän aikaansaamiselle koko Koillis-Aasiaan.
Alueen taloudellinen yhteistyö ja aikanaan toteutettava integraatio muodossa tai toisessa avaisi tälle yhdelle maailman tärkeimmistä potentiaalisista voimakeskuksista uuden rauhanomaisen tulevaisuuden.
Koillis-Aasian integraation ydin on jo nyt toteutunut de facto maiden välisissä investoinneissa ja kaupassa, mikä on lisännyt niiden keskinäistä riippuvuutta.
Jatkossa keskeiseen rooliin astuvat ennen kaikkea Koillis-Aasian maiden energiaalan ja liikenteen yhteistyön kehittäminen. Viime kädessä alueen kokonaiskehitys kuitenkin riippuu integraation esteinä olevien poliittisten ongelmien ratkaisusta.
Markku Heiskanen on Kööpenhaminan Nordic Institute of Asian Studies NIAS’in, ja Tukholman yliopiston Center for Pacific Asia Studies CPAS’in vanhempi tutkija. Pysyvä rauha Korean niemimaalla on Koillis-Aasian integraation perusedellytys.
Korean demokraattinen kansantasavalta ilmoitti tehneensä ydinkokeen 9.10.2006.
Ydinkoe oli Presidentti Bushin täydellisesti epäonnistuneen Korean politiikan lopputulos. Korealaisten tavoitteena oli ja on edelleenkin ydinaseeton Korean niemimaa, kunhan he saavat takeet siitä, ettei mikään maa uhkaa heitä ja että he saavat elää noudattaen omaa riippumatonta politiikkaansa.
Korean demokraattista kansantasavaltaa on vaivannut Neuvostoliiton ja SEV:in romahduksen myötä energiapula, jonka ratkaisemiseksi varteenotettavin keino on oman ydinvoimakapasiteetin rakentaminen. KDKT ryhtyi rakentamaan omaa ydinvoimalaa 1990-luvun alussa.
Rakenteilla olleet ydinvoimalat olivat ns. grafiittivoimaloita, joista syntyy periaatteessa ydinaseisiin soveltuvaa plutoniumia. USA:n voimistuneen painostuksen vuoksi KDKT suostui neuvotteluihin USA:n kanssa vuonna 1994 koskien ydinvoiman rakentamista.
Neuvotteluissa päästiin tulokseen ja sovittiin mm. että KDKT keskeyttää omien ydinvoimaloidensa rakennustyön, USA:n johdolla rakennetaan KDKT:aan kaksi korvaavaa kevytvesivoimalaa vuoteen 2003 mennessä ja että USA korvaa grafiittivoimaloiden sulkemisesta aiheutuvat energianmenetykset toimittamalla vuosittain 500 000 tonnia raskasta polttoöljyä. Lisäksi sovittiin mm. ryhtymisestä toimiin poliittisten ja taloudellisten suhteiden normalisoimiseksi.
Aluksi korvaavat öljyntoimitukset toteutuivat mutta öljy ei täyttänyt laadullisia vaatimuksia. Varhaisessa vaiheessa kävi selväksi, että lupaus kevytvesivoimalaitoksen rakentamisesta ei toteudu ainakaan sovitussa aikataulussa - jos ollenkaan.
Kahden kevytvesireaktorin rakennustöiden avajaisjuhlallisuudet pidettiin vasta elokuussa 2002, kun niiden piti olla sopimuksen mukaan jo 2003. Rakennustyöt ovat tällä hetkellä keskeytyksissä.
Korean ydinkriisi syveni, kun Yhdysvaltain presidentiksi valittiin George W. Bush. Vuoden 2002 alussa Bush nimesi KDKT:n kuuluvan ns. ”pahan akselille” yhdessä Irakin ja Iranin kanssa. Bushin politiikka (pahan akseli ja Irakin miehitys) pahensi aivan ratkaisevasti jännitystä Korean niemimaalla.
Irakin miehityksen jälkeen KDKT teki aivan oikean tilannearvion maailmanpoliittisesta tilanteesta ja totesi, että USA:n hyökkäyksen uhka KDKT:ta vastaan oli todellinen.
Saman vuonna Geneven sopimus purkaantui. Korealaisille kävi selväksi, ettei Yhdysvaltoihin voinut sopimuskumppanina luottaa.
Vastalauseena jatkuvalle USA:n harjoittamalle uhkailu- ja kiristyspolitiikalle KDKT irtisanoutui tammikuussa 2003 ydinsulkusopimuksesta ja saman vuoden helmikuussa vuoden 1953 aseleposopimuksesta, koska se katsoi Yhdysvaltain kasvaneen taloudellisen, sotilaallisen ja poliittisen painostuksen sodanjulistukseksi.
Ydinkiistan ratkaisemiseksi on käyty vuosikausia ns. kuusikantaneuvotteluita, joissa on pyritty löytämään kiistaan poliittista ratkaisua.
Neuvotteluita on leimannut katkonaisuus – USA on suututtanut korealaiset milloin mitenkin. Esimerkiksi helmikuussa 2005 USA:n hallituksen virkamies nimesi KDKT:n tyranniaksi, jonka hallituksen ja yhteiskuntajärjestelmän kaatamiseksi voidaan käyttää viimekädessä myös ydinaseita.
Korealaisten esittämät vaatimukset ovat olleet koko ajan hyvin kohtuullisia. KDKT on edellyttänyt USA:n antamaa turvallisuustakuuta siten, että USA ei hyökkää Koreaan ja että sopimusasiakirja on kansainvälisessä valvonnassa ja asevalmius puretaan molemmin puolin samanaikaisesti.
Lisäksi on edellytetty kauppasaarron purkamista ja normaaleita diplomaattisuhteista maiden välillä. Näihin vaatimuksiin USA ei kuitenkaan ole suostunut, sillä se haluaa ”säilyttää varauksen sotilaallisiin toimiin Pohjois-Koreaa vastaan”.
USA:n painostuksen kasvettua koko ajan KDKT:lla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tehdä ydinkoe puolustuksellisen ydinpelotteen varmistamiseksi. Korean demokraattinen kansantasavalta on ollut tähän saakka ainoa Koillis-Aasian maa, jolla ei ole ollut käytössään ydinpelotetta.
Venäjällä ja Kiinalla on ydinaseet, Etelä-Korean ja Japanin ydinpelotteen takaa USA. Esimerkiksi Japani tuottaa ydinaseisiin soveltuvaa plutoniumia tuhansia kiloja vuodessa kun KDKT:ssa on kyse muutamasta kilosta.
Korean niemimaan kehitys on osa Koillis-Aasian geopolitiikkaa. Kysymys on siitä, miten USA pystyy kontrolloimaan Kiinan nousevaa taloutta ja Kiinan vahvistuvaa sotilaallista vaikutusvaltaa.
Tämän kysymyksen ratkaisemiseksi USA:lle on tärkeää saada jalansijaa Kiinan lähialueilla. Bushin pahan akselin maita yhdistää myös öljy. Iranilla ja Irakilla on huomattavia öljyvaroja.
Korean aluevesillä on KDKT:n mukaan öljyesiintymiä - vaikkakin hankalasti hyödynnettäviä. Alue on lisäksi niitä harvoja alueita maapallolla, joita ei ole tutkittu kovin tarkkaan.
Korean niemimaan tilanne on siis todellisuudessa aivan toinen kuin Suomen suurimmat tiedotusvälineet ovat väittäneet. Suomalainen ”vapaa” media välittää kritiikittä joko USA:n tuottamaa aineistoa tai ainakin edustaa USA:n hallituksen linjauksia.
KDKT:n periaatteisiin kuuluu, että he eivät halua sekaantua toisten maiden sisäisiin asioihin. Korealaisten tavoitteena on ollut ja on edelleenkin ydinaseeton Korean niemimaa. Lisääntyykö jännitys Koillis-Aasiassa on kiinni Yhdysvaltojen ja Japanin harjoittamasta politiikasta.
Suomi-Korea-seuran syyskokous pidettiin torstaina 22.11.2007 klo 18:00 Helsingissä Hermannin kerholla osoitteessa Hämeentie 67.
Sääntömääräisten kokousasioiden jälkeen Korean demokraattisessa kansantasavallassa huhtikuussa 2007 vierailleet matkalaiset kertoivat kokemuksistaan sanoin ja kuvin.
Suomi-Korea -seuran jäsenet tekivät matkan Korean demokraattiseen kansantasavaltaan 13.4. - 22.4. 2007 Korea-Suomi -seuran vieraana. Matka tehtiin lentäen Pekingin kautta ja perillä majoituttiin Pjongjangissa, josta tehtiin retkiä. Ohjelmassa oli tutustumista korealaiseen kulttuuriin ja paikallisiin nähtävyyksiin.
Matkakertomus julkaistaan seuraavassa Korean ystävät lehden numerossa, joka lähetetään jäsenmaksun maksaneille jäsenille. Vuoden 2007 jäsenmaksun 10 euroa voi maksaa seuran tilille Sampo 800026-4121367. Ilmoitathan samalla yhteystietosi.
Seuraavan matkan suunnittelusta ja osallistumisesta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä seuran sihteeriin Juha Kieksiin ( juha.kieksi[ät]saunalahti.fi).
write your comment
